Tänään oli vapaapäivä. Kävin palauttamassa pulloja joiden avulla hain pienen pizzan sekä kilon karkkia. Äiti oli lähtenyt töihin ja isoveli käymään mummolassa. Soitin sitten veljelle, ettei tule vähään aikaan kotiin, koska haluan katsoa elokuvaa rauhassa. Kehitysvammainen veljeni tajusi mistä oli kyse ja alkoi huutaa, että ei suostu vaan tulee kotia. Huusimme toisillemme, josta mummo suuttui minulle. Mummoni ei ole mukava ihminen. Kun olin 6-vuotias, hän hakkui minua läskiksi. Olisi tehnyt mieli raivota sille, että pitäköön päänsä kiinni eikä puutu asioihin, jotka ei hänelle kuulu.
Onneksi äiti soitti veljelleni ja sain omaa aikaa. Ahmin ostettujen mässyjen lisäksi helvetisti piirakkaa.
Myöhemmin selitin molemmille, että minulla oli paha olla, enkä halunnut veljeäni näkemään sitä. Tahdoin vain pitää sessioni rauhassa ja salavva, joten jätin osan totuudesta kertomatta.
Eihän se siihen jäänyt, vaikka kolmen maissa veli olikin kotona. Söin leivän, hain lisää karkkia ja ahmin sekä oksentelin. Laitoin television täysille, ettei tekemiseni olisi niin selvää.
Aloin illalla inttämään siitä, että vaakamme on rikki. Se näyttää liian vähän suhteessa siihen miltä kehoni näyttää. Äiti suuttui ja käski lopettaa leikkimisen ja uhkasi sairaalalla. Keskustelu jäi lyhyeksi. Lisäksi hän käytti muita perheenjäseniämme vaa'alla todistaakseen sen näyttävän oikein.
Huomenna tiedossa uusi kierros. Haluan syödä. Oksentaa. Laihtua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti